Kasvatuskoirat: 

NALLELAN BREC MARIE BASSINGER

Kutsumanimi: NALLE

 

Täällä esittelemme teille ihanan Nallemme, yhden kasvatuksemme tärkeimmistä kulmakivistä. Tutustu Nalleen ja sen ainutlaatuisiin ominaisuuksiin.

Nalle on ollut pennusta asti kiltti, rauhallinen ja ihmisläheinen, joka osaa olla myös yksin.

Nalle on innostunut ja motivoitunut oppimaan ja opettelemaan uusia asioita.

Tulee hyvin kaikkien kanssa toimeen ja meillä käykin koirakavereita paljon leikkimässä.

Lasten vahtiminen, vesi ja lumileikit ovat ihan lempipuuhaa. Nalle ei myöskään pelkää kovia ääniä ja haukahtaa hyvin harvoin.

Nalle painaa n.34kg

Nalle on erinomainen esimerkki siitä, millaisia koiria pyrimme kasvattamaan: terveitä, sosiaalisia ja perheystävällisiä.

 

 

 

 

 

 

Nallen luonne ja tavat

Nalle tekee tavoista nopeasti rutiineja ja siksi meillä ei nukuta vapailla kovin pitkään.

Nalle on enemmän kantaja, kuin noutaja ja sillä onkin aina joku lelu, sukka tai kenkä suussa ja kantaa niitä paikasta toiseen.

Nalle ei ole ruuankaan suhteen ihan tavallinen noutaja, on aika valikoiva oman ruuan suhteen, mutta meidän ihmisten ruuat kelpaa kyllä salaatista lähtien. 

Nalle on ihan äärettömän uskollinen ja omaa perhettä rakastava koira ja haluaa olla ihan kaikessa mukana.